Perinteinen ”best of the best” seuraottelu Nevas Golfia vastaan pelattiin torstaina 1.8. Molempien seurojen joukkueet oli koottu toistaan taitavammista pelaajista ja ennakkoasetelmat olivat erittäin tasaiset. Pelimuotona 12-henkisillä joukkueilla oli tasoitukseton reikäpeli. Jokaisesta voitetusta ottelusta joukkue saa yhden pisteen ja tasapelistä 1/2 pistettä. Kapteenien välisen ottelun tulos otetaan huomioon vain, mikäli joukkueiden väliset pisteet menevät tasan.
Otteluiden edetessä oli selvää, että voittokamppailusta tulee tiukka. Leaderi vaihtui tiuhaan. Loppuvaiheessa vaikutti siltä, että Nevas onnistuisi hakemaan vierasvoiton Vuosaaresta, sillä ennen viimeisen ottelun kolmanneksi viimeistä väylää Vuosaari oli yhden ottelun tappiolla. Tuon viimeisen ottelun tasatuloksella joukkueiden väliset ottelut olisivat menneet tasan ja tässä tapauksessa kapteenien välisen ottelun tulos olisi ratkaissut. Tämän ottelun Vuosaaren kapteeni Virpi Viinikainen hävisi Nevaksen kapteenille Eemil Himmelroosille harmillisella viimeisen putin flipoutilla.
Jännitys säilyi viimeiselle väylälle asti. Vuosaaren Kalle Saastamoinen oli onnistunut ottamaan 1up -johdon Nevaksen Leo Torposta väylällä 17. Koko ottelun voiton Vuosaarelle varmistaakseen Kallen oli pakko pitää johto loppuun saakka. Hieman harmillisesti Leon lähestyminen väylän 18 griinille karkasi pitkäksi, kun taas Kalle osui muutaman metrin päähän lipusta. Varma par ja voitto Vuosaareen pistein 6,5 – 5,5!
Kiitos Vuosaaren joukkueelle hyvistä taisteluista ja arvokkaista voitoista sekä hienon kisatunnelman luomisesta kentällä!
Seuraottelut ovat hieno tapa edustaa seuran värejä. Tällä kaudella pelataan seuraottelut vielä Peuramaata vastaan 7.8. ja EGS:ää vastaan 20.8. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen kilpailukalenterin kautta.