Liity jäseneksi

Kauppa

Ajanvaraus

Kilpailut

Muistoja kentän luonnosta

Vuosaaresta ei voi kertoa mainitsematta luontoa ja sen moninaisuutta myös Golfkentällä.

Suomen täyttäessä sata vuotta, ryhdyin kirjaamaan kentän alueella havaitsemani kukkivat luonnon kasvit. Kun kenttiä usein moititaan luonnon tuhoajaksi, voin todeta sen olevan väärä tulkinta. Keväästä syksyyn listasin alueelta 102 eri lajia, eikä mukana ollut puuvartisia eikä heiniä. Mukana oli ja on edelleen monia Suomessa harvoin tavattuja lajeja. Sataman läheisyys lienee siihen syy.

Toistakymmentä vuotta sitten näin oudon jätöksen maassa. Seuraavana päivänä pelasin biologi Tintin kanssa ja näytin hänelle oudon ilmiön. Se oli kuin rukousnauha, mutta harmaa ja karvainen. Tintti toimitti sen eläinmuseoon, josta saimme tiedon, että se on noin 30 kiloisen sorkkaeläimen jätös. Kun tutkijakaan ei osannut sanoa tarkemmin, hän lähetti sen Bergeniin, jossa selvisi, että kyse oli haavoittuneen metsäkauriin jätöksestä.  Silloin kauriita ei vielä oltu kentällä tai sen läheisyydessä ainakaan yleisesti tavattu.

Yhden vuoden mestaruuskisoissa sain harvinaisen kunnianosoituksen hirven polvistuessa eteeni tiiauspaikalla.  Olin avaamassa väylällä 14, enkä nähnyt mitä pelikaverit näkivät. Hirvi juoksi kuin henkensä edestä lammen suunnasta kohti tiiauspaikkaa. Se ehti kohdalleni juuri kun olin lyönyt avauslyöntini. Luultavasti lyönnin ääni muistutti aseen ääntä ja se pelästyi, kompastui jalkoihinsa ja joutui polvilleen, kunnes pääsi jatkamaan matkaansa.


Oli kaunis alkukesän päivä, kun lähdin aamuvarhaisella vieraspelaaja pariskunnan kanssa kierrokselle. Vieraat olivat tulleet Helsinkiin Savosta. Ensin kuului lehmänkellojen iloinen kilkatus, kun Miina Äkkijyrkän lehmät olivat taas karanneet rangelle. Mielessäni laulelin mukaeltua laulua ” jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin laukkuni naulastaan ja kiirehdin golfin tielle.  Ensimmäisen greenin vieressä seisoi kettu tiukassa hyökkäysasennossa, ja sai kuin saikin myyrän hampaisiinsa.  Kakkosväylää , nykyistä 11 noustessamme, edellä meni naarassorsa ja sen perässä kipitti uroksiamuistaakseni useampia. Siinä vaiheessa maalta kaupunkiin tulleet vieraspelaajat totesivat, etteivät ole koskaan nähneet samalla kierroksella niin rikasta eläinkunnan edustusta. Piti tulla Helsinkiin näkemään, miten luonto toimii. 


Oli taas yhdet kisat, kun rusakon synnytys käynnistyi. Se ehti 15 väylän 50 tiiauspaikan edessä olevaan ruohikkoon. Siihen pikkuiseen tien ja tiipaikan väliin. Siihen se synnytti muutaman pienokaisen. Onneksi pelaajat ymmärsivät ja pyrkivät antamaan sille rauhan. Kentän hiljennyttyä, emo oli vienyt kaikki poikasensa piiloon turvallisempaan kotipesään.